Miten shoppailuteknologia on muuttanut kauppoja ja ostoskokemusta muutaman viime vuoden aikana?

Viime vuodet ovat olleet teknologian kehityksen kannalta todella vauhdikkaita. Teknologian vaikutus on tuntunut jokaisella elämän osa-alueella aina työnteosta vapaa-aikaan. Shoppailukin on kokenut muutoksen viimeisten vuosien aikana. Tässä artikkelissa keskitytään siihen, miten teknologia on muuttanut shoppailukokemusta viimeisten muutamien vuosien aikana.

Teknologia tulee osaksi yhä useamman elämää

Alkuun on kuitenkin hyvä luoda katsaus kehitykseen, joka on tapahtunut teknologian saralla. Keskeisessä roolissa on internet ja sen yleistyminen. Internetin alkuaikoina oli vaikea ennakoida kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitä internet tulisi tarjoamaan. Alkuun sähköpostit muuttivat kommunikaation ja verkkohaut tiedoetsinnän. Internetin kehitys mahdollisti myös viihteen uudet muodot, kuten esimerkiksi erilaiset nettikasino -sivustot. Teknologian kehityksen ansiosta oli siis mahdollista saada jopa sujuva ja entistä autenttisempi kasinokokemus virtuaalisesti, ajasta ja paikasta riippumatta.

Teknologia on mahdollistanut monia muitakin arjen uusia muotoja, kuten esimerkiksi etätyöt, uudenlaiset tavat kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia, hyödyntää digitaalisia karttoja ja niin edelleen. Teknologia on muuttanut tai muokannut myös shoppailukokemusta merkittävällä tavalla viime aikoina. Seuraavaksi luomme katsauksen tähän.

Teknologia muuttaa tapaa tehdä ostoksia

Heti alkuun on hyvä todeta, että on ihmisiä, jotka nauttivat perinteisestä tavasta tehdä ostoksia. He menevät kivijalkakauppaan ja ostavat haluamansa tuotteet – vaikka Lempolan kauppapuistossa – ja suuntaavat kotiin. Silti teknologia on muuttanut myös tällaisen kaupassa kävijän shoppailukokemusta – joskaan ei ehkä kovin radikaalisti. Varmaankin ensimmäisiä muutoksia, mitä tekniikka toi tullessaan, oli kauppalistan tekeminen kännykän muistiin paperisen muistilapun sijaan. Tämä oli mahdollista jopa nykyisestä näkökulmasta katsottuna hyvin alkeellisilla Nokian GSM-puhelimilla, mutta tämä toiminto on säilynyt myös uusissa älypuhelimissa – joskin graafisesti paljon näyttävämpänä. Tämä on kuitenkin vain pieni muutos.

Verkkoshoppailu

Ehkä kaikkein merkittävin muutos shoppailussa on verkkokauppojen tulo markkinoille. Verkkokauppoja alkoi ilmestyä suhteellisen nopeasti internetin yleistymisen yhteydessä ja pian siitä tuli suorastaan välttämättömyys yrityksille. Verkkoon oli mentävä ainakin jollakin tavalla, oli kyseessä sitten iso kauppaketju tai pieni kyläkauppa. Miksi näin sitten tapahtui? Yksinkertaisin syy on se, että kauppojen on oltava siellä, missä asiakkaat ovat. Nykyään se paikka on internet. Postin vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan peräti lähes 60 prosenttia suomalaisista osti verkosta kuukausittain. Tarkka luku oli 57 prosenttia ja jopa lähes kolmannes vastaajista (29 prosenttia) osti verkosta viikoittain. Verkkoshoppailulla vaikuttaa olevan myös valoisa tulevaisuus, sillä valtaosa verkkoshoppailijoista uskoi, että tulee ostamaan verkosta enemmän tulevaisuudessa. Mitä hyötyjä tämä teknologinen innovaatio on sitten tarjonnut?

Yksi keskeisistä verkkoshoppailun hyödyistä on valikoima. Verkkoshoppailijalla on pääsy erittäin laajaan valikoimaan, sillä verkkokauppoja on tarjolla valtavasti. Mikäli haluttua tuotetta ei löydy esimerkiksi suomalaisesta verkkokaupasta, on helppoa katsoa tilanne ulkomailta. Esimerkiksi vaikkapa kirjakauppoja on todella paljon ja harvinaisemmatkin kirjat on mahdollista löytää eri verkkokauppojen avulla. Toinen keskeinen verkkokauppojen valtti on se, että hintavertailu on helppoa: näin ostaja pystyy valitsemaan paikan, missä tuote on saatavilla edullisimmin. Kolmas verkkokaupan hyöty on se, että ne ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa, joten shoppailu on mahdollista tehdä silloin, kun se kuluttajalle parhaiten sopii.

Kauppojen arvioinnit saatavilla netissä

Yksi teknologian mahdollistamia innovaatioita ovat kauppojen ja palveluntarjoajien arviot netissä. Niiden avulla on mahdollista löytää hyviä ostospaikkoja ja vastaavasti välttää vähemmän hyvät kaupat. Lisäksi teknologia mahdollistaa sen, että shoppailija voi jättää itse oman arvionsa nettiin ja kertoa omasta ostoskokemuksestaan.

Kauppojen sovellukset tulevat puhelimiin

Älypuhelimien myötä sovelluksista on tullut entistä tärkeämpiä palveluiden tarjoajille. Mikäli sovelluskaupasta on saatavilla kaupan sovellus, tarkoittaa se helpompaa ostoskokemusta shoppailijalle. Kauppa taas tavoittaa asiakkaansa uudella tavalla. Ei siis ihme, että sovelluskauppaan on tullut eri kauppojen sovelluksia, aina vaatekaupoista ruokakauppoihin.

Shoppaaja saa suosituksia kiinnostavista tuotteista

Yksi asia, mihin varmasti jokainen netin käyttäjä on törmännyt, on se, että netissä surffaaja saa personoituja suosituksia tuotteista, jotka saattavat kiinnostaa. Tämä osa verkkosivustojen toimintamallia, jossa verkossa surffaajalle tarjotaan kiinnostavia tuotteita hakujen ja kiinnostusten perusteella. Älä siis hämmästy, mikäli saat mainoksia eri polkupyörämalleista sen jälkeen, kun olet katsonut eri polkupyörien tarjouksia netissä.

Tekoälyn hyödyntäminen kaupassa

Tekoälyn merkitys tulee kaiken todennäköisyyden mukaan kasvamaan tulevaisuudessa, mutta jo nyt sitä käytetään verkkokaupassa. Keskeinen hyöty tekoälyn hyödyntämisessä verkkokaupoissa liittyy mm. siihen, että tekoälyn ja automaation avulla markkinoinnista saadaan entistä tehokkaampaa. Kauppiaan kannalta tämä tarkoittaa suurempaa ja parempaa kaupankäyntiä.

Comments are closed.