Nämä ovat ennusteet aikuispelaamisen osalta ensi vuonna Suomessa

Nettikasinomarkkinat elävät Suomessa tietynlaista murroksen aikaa. Uusin hallitus on hallitusohjelmassaan ilmaissut, että maahamme rakennetaan oma lisenssijärjestelmä, joka otetaan käyttöön jo vuoden 2026 alkuun mennessä. Vaikka julkisuudessa asiasta ei liiemmin  tällä hetkellä näe keskustelua, kulisseissa tapahtuu koko ajan valtavasti asioita. Lisenssijärjestelmä etenee koko ajan, vaikka varsinaisesti lakiehdotusta ei ole edes vielä tuotu eduskuntaan. Koska se kuitenkin on hallitusohjelmassa, sellaista valmistellaan jatkuvasti.

Vielä ensi vuodelle lakiehdotus ja sitä väistämättä seuraava lakimuutos ei kuitenkaan tuo suuria muutoksia nettikasinoiden toimintaan. Tässä artikkelissa luommekin katsauksen siihen, millaisia asioita on todellisuudessa odotettavissa vuodelle 2024. Valtaosa muutoksista liittyy ennen kaikkea ulkomaisten kasinoiden toimintaan, mutta sivuamme aihetta toki myös kotimaisen Veikkauksen kannalta.

Parhaat palat yhdestä paikasta

Parhaat sivustot, joista saat ajankohtaista tietoa pelaamiseen liittyvistä uudistuksista, kannattaa käydä läpi. Tähän asti informatiivisin tarjolla olevista on ollut Bonusetu sivusto parhaista kasinoista. Tällä sivustolla on esitelty paitsi parhaita pelipaikkoja myös viimeisimpiä uutisia kaikkeen pelaamiseen liittyen. Jos siis haluat seurata tätä aihetta nykyistä aktiivisemmin, ota tuo sivusto seurantaan.

Uutuuksia julkaistaan nopealla tahdilla

Uusia pelisivustoja julkaistaan tänäkin päivänä runsaasti aivan kaikille markkinoille, myös siis suomalaisille. Uusien kasinoiden kohdalla huomiota on aina syytä kiinnittää ensimmäiseksi niiden saamiin lisensseihin sekä taustalla vaikuttaviin yhtiöihin. Lisenssit tulisi olla turvalliselta ja viralliselta taholta, kuten EMTA:lta tai MGA:lta. Taustayhtiöstä olisi myös hyvä löytää heti tietoa.

Uutuuskasinoiden kohdalla vuonna 2024 oletettavissa on, että useimmat niistä ovat tyypiltään pikakasinoita tai vähintäänkin hybridejä. Perinteisten nettikasinoiden odotetaan kuihtuvan pois markkinoilta kokonaan seuraavan parin vuoden aikana. Tämä ei tarkoita sitä, että vanhat supertekijät lähtisivät markkinoilta, ne vain joutuvat kovassa kilpailussa muokkaamaan palveluitaan pelaajia enemmän kiinnostavaan suuntaan.

Pelivalikoimaan saadaan lisää innovatiivisia tuotteita

Ensi vuonna pelivalikoimiin on odotettavissa paljon uudenlaisia tuotteita. Eniten pelialan ammattilaiset ja pelaajat odottavat vuosi toisensa jälkeen virtuaalitodellisuuden tai lisätyn todellisuuden yleistymistä, mutta ennusteiden mukaan vuosi 2024 ei vielä ole vuosi tämän läpimurrolle.

Livekasinoille uutta hauskaa tekemistä on silti luvassa roimasti. Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että livekasinoille aletaan tuottaa nykyistä enemmän gameshow-pelejä, joissa otetaan elementtejä mukaan niin television viihdeohjelmista kuin kasinoiden suosituimmista kolikkopeleistä. Myös muutamat suositut lautapelit saanevat omat livekasinoversionsa vuoden 2024 aikana.

Eräs pelivalmistaja on jo vihjaillut siihen suuntaan, että se tuottaa markkinoille jotakin täysin mullistavaa. Toimituksemme jää innolla seuraamaan tilannetta.

Yhteispelaaminen yleistyy

Jo tänä vuonna on ollut selkeästi nähtävissä se, että yhteispelaaminen on luotettavilla suomalaisilla kasinoilla se seuraava suurempi juttu. Moni suurempi kasinoita julkaiseva yhtiö on ottanut esimerkiksi striimauksen osaksi toimintaansa ja useimmissa näistä pelaajien on mahdollista osallistua oikean rahan panostuksillaan striimaajien pelisessioihin.

Lisäksi osa kasinoista mahdollistaa jo nyt kimppapelaamisen esimerkiksi sloteissa. Tämän toiminnan odotetaan räjäyttävän pankin ensi vuoden aikana.

Maksutapojen nopeutta parannetaan

Perinteisillä nettikasinoilla maksutavat junnaavat paikoillaan jonkin verran vielä tälläkin hetkellä. Ainoastaan kasinot ilman rekisteröintiä ovat nostaneet rimaa korkealle, ja niissä rahansiirrot hoituvatkin tätä nykyä jopa alle varttitunnissa. Talletukset näkyvät miltei reaaliajassa ja nostot siirretään pelaajien tileille automaattisesti, mikä mahdollistaa nopeat nostot.

Parannuksia näihin on silti edelleen odotettavissa. Kotiutusten osalta vuosi 2024 voikin olla se käänteentekijä: mikäli teknologian kehitys jatkuu kuten se on tähän mennessä jatkunut, voi reaaliajassa tapahtuvat nostot olla jo ensi vuoden aikana tosiasia.

Kryptojen käyttö yleistyy

Vuonna 2024 nettikasinoilla maksutapoja nopeutetaan entisestään, mutta samoin kryptovaluuttojen käyttämisen ennustetaan yleistyvän. Tähän asti kryptovaluuttojen hidas käyttöönotto on johtunut kahdesta tekijästä: siitä, että pelaajat eivät ole vielä kovia krypton käyttäjiä sekä siitä, että alallaan eniten arvostettu Malta Gaming Authority ei ole lähtenyt myöntämään lisenssejä kryptokasinoille.

Tähän on tulossa muutoksia, ja ellei MGA:n suunnalta, niin lähempää naapuristamme. Viron peliviranomainen on viimeisen vuoden aikana ollut aiempaa myötämielisempi myös kryptoja kohtaan, joten ensi vuonna kryptojen odotetaan näkyvän kasinoilla useammin.

Viron peliviranomainen on lyhyessä ajassa lunastanut paikkansa yhtenä arvostetuimmista alan toimijoista, ja yhä useampi kasinoyhtiö haluaa nimenomaan sen lisenssit.

Mobiilipelaaminen kasvaa entisestään

Mobiilipelaaminen kasinoilla on ohittanut tietokoneella pelaamisen jo tovi sitten, mutta mobiilikäyttäjien määrän ennustetaan yhä vain kasvavan.

Sivustot ovat jatkuvasti vain parempia mobiililaitteilla pelattuina, ja helpon saatavuuden vuoksi kasinot saavat mobiilikäyttäjistä uusia asiakkaita. 

Markkinointiin ei muutoksia

Suomessa kasinotoimintaa saa markkinoida ainoastaan valtion omistama Veikkaus, joten ulkomailta toimivien kasinoiden kohdalla muutoksia tähän ei ole vielä tulossa. Veikkauksen kohdalla mainontaa on siinäkin rajoitettu, eli mitään sen näkyvämpiä kampanjoita ei liene tulossa.

Jos jotakin sopii odottaa, on se vastuullisemman pelaamisen puolesta kampanjointia.

Entä design ja värimaailma?

Vuoden 2024 värimaailmaa on sitäkin ehditty spekuloida kasinomaailmassa. Tämän hetkisten tietojen mukaan tulevan vuoden väreistä etenkin sahramin oranssi, huurteinen violetti ja lime sekä haalea minttu hallitsevat trendejä. Oletettavissa onkin, että ensi vuonna nettikasinoilla siirrytään luontaisempiin, maanläheisiin väreihin.

Lopuksi

Uusi hallitusohjelma tekee tulevista vuosista Suomen markkinoilla todella kiinnostavia. Oma lisenssijärjestelmä tulee muokkaamaan kenttää merkittävästi. Vaikka varsinaisia muutoksia ei tapahdukaan vielä ensi vuonna, kannattaa tilannetta silti seurata.

Comments are closed.